21 mar Vargen i Österbotten 2023 Susikeskustelu
Vargen i Österbotten 2023.
Under pågående riksdagsvalskampanj dyker återigen vargens närvaro i Österbotten upp. Under de senaste dagarna har man i dagspressen kunnat läsa om närgågna vargar i t.ex. Rangsby i Närpes. Iakttagelser av vargflockar på tre till sex vargar har också rapporterats från byar i Korsnäs. Det har också rapporterats om jakthundar som blivit offer för vargen. Det är fullt förståeligt att vargars närvaro på en gårdstomt, där man tidvis har ett litet barn sovande i en vagn, framkallar rädsla och en känsla av otrygghet. Frågorna hopar sig. Måste vi ha det såhär? Finns det inget våra myndigheter eller regering kan göra?
Jag har i tidigare debattinlägg behandlat vargrädslan ur en psykologisk synvinkel och redogjort vad det innebär ,att folk inte vågar låta sina barn leka ute i skogen osv. Då vargjakt kommer på tal, så skylls det än på EU-direktiv eller något annat hinder. I t.ex. vårt grannland Sverige har man anordnat s.k. stamvårdande jakt. I Finland har det också diskuterats men man tycks inte riktigt komma till skott. I ett demokratiskt land måste det vara möjligt att ta itu med problemet innan något verkligen allvarligt inträffar. Från naturskyddskretsar försöker man lugna ner folk med att vargen inte dödat något barn sedan 1800-talet. Detta är ju i sig ganska naturligt eftersom man då började utrota vargen, och under 1900-talet rörde sig någon enstaka ensam varg i våra trakter.
Är det då tjänstemän eller rikspolitiker som avgör vargfrågan? Tolkar vi i Finland en del EU- direktiv striktare än vad de egentligen är, eftersom våra grannländer tolkar dem på ett annat sätt?Jag har också tidigare diskuterat vargfrågan med f.d. jord-och skogsbruksminister Jari Leppä. I mitt arbete som psykolog har jag också hållit föreläsningar om hur rädsla för varg påverkar individens mående och hälsa. Det är inte så förunderligt att vargfrågan dyker upp i valmöten, eftersom det är ett nytt fenomen i vår österbottniska kusttrakt. Vargflockar mitt i bebyggelsen ska vi inte behöva leva med. Man läser i tidningen om hur man ska bete sig om man stöter på en varg. Man kan bl.a. läsa, att om vargen inte avlägsnar sig trots att man försökt skrämma den, så ska man ringa nödcentralen. Jag kan för mitt inre se mig på en promenad på en enslig väg i en by. Plötsligt möter jag en varg som inte låter sig skrämmas. Jag ringer nödcentralen, är då följande steg att jag ger luren åt vargen så att nödcentralens operatör kan be den springa till skogs?
I en demokratisk rättsstat är det folket, som via sina invalda representanter, ska kunna påverka och bestämma om sina livsvillkor. Bevare oss väl för godtyckligt förmynderi.
Susikeskustelu
Toimivassa demokraattisessa yhteiskunnassa käymme keskustelua erilaisista teemoista, jotka vaikuttavat meidän elämäämme. Se mitä minä arvostan eniten, on kuin keskusteluun osallistuu asiantuntijoita erilaisilta aloilta ja nostavat oman näkemyksen ongelmaan. Täin yleensä löytyy parhaat ratkaisut, kun tietoa jaetaan. Se mitä minä toivon nostaa on se, että taas luemme sudesta pohjanmaalla (Vbl 5.4) ja tällä kertaa sutta on nähty Sundomissa. Koiranomistaja Maria oli koiran kanssa kävelyllä, kun he tapasivat kaksi sutta. yksi susi juoksi heidän peräänsä ja he juoksivat turvaan lähellä olevaan taloon. se mistä saa olla eniten hämmennyksessä on se että susi ei pelännyt ihmistä ja käyttäytyi niin kuin suden pitää. Susi ei kuulu urbanisoitua. Olen keskustellut monen perheiden kanssa ja moni reagoi pelkäämällä sutta vaikka he tiedostavat että on epätodennäköistä että susi kävisi päälle. He ovat mm kieltäneet lapset kaivelemasta metsässä ja muuttaneet heidän tapa käyttäytyä omassa lähistöllään. Se on tässä missä se todellinen vaara on kun muutamme omaa käytöksemme koska pelkäämme.
Sudesta on pitkään käyty keskustelua eri näkökulmista, eri tilaisuuksissa ja työryhmissä. Nyt on aika käydä keskustelua myös siitä, miten pelko ja turvattomuuden tunne vaikuttaa meihin ihmisiin susikysymyksessä. Itse haluan tuoda tietoa alueiltani kriminologiasta ja psykologiasta tähän keskusteluun.
Pelon tunne on täysin normaali reaktio, kun olemme vaarassa, mutta me ihmiset voimme myös tuntea vahvaa pelkoa niin sanotuissa ei vaara tilanteissa niin kuin sosiaaliset tilanteet voi monelle tuoda vahvan pelkotunteen sekä ahdistusta. Pelon tunne on omasta tahdostamme riippumaton nopea reaktio, joka tapahtuu täällä ja nyt. Tunne voi syntyä joko ulkoisesta tilanteesta, kun seisomme suden kanssa vastakkain, tai sisäisessä tilaista, kun itse ajattelemme sutta.
Tämä tarkoittaa periaatteessa sitä, että turvattomuuden tunne on yhtä iso riippumatta siitä, tapaammeko suden oikeasti tai ajattelemmeko ainoastaan sitä. On positiivista ja tarpeellista että reagoimme näin. Mitä nopeammin me reagoimme, sen paremmat mahdollisuudet meillä on pärjätä oikeassa vaaratilanteessa.
Ongelma tässä tilanteessa on nyt se, että meillä ihmisillä on vaikeata erottaa vääriä ja oikeita hälytyksiä toisistaan. Susipelko on kasvanut niin isoksi, että ihmiset reagoivat, vaikka eivät koskaan tapaisikan sutta. Joka kerta kun reagoimme väärään hälytykseen, opetamme autonomista keskushermostoa reagoimaan yhä nopeammin. Meille kehittyy herkkä hälytysjärjestelmä, ja saamme kontrolloida itseämme enemmän, jotta emme kokisi epämiellyttäviä tunteita ja ahdistuta. Tämä on nyt jo tapahtunut.
Ihmisten pelko on muuttumassa Samalla, ihmiset eivät uskalla hiihtää talvella tai poimia marjoja kesällä. Ja se, että koko yhteiskunta on muuttumassa pelon takia, on iso ongelma. Tällaista yhteiskuntaako me haluamme?